Frozen Cat -tiimi


Taneli Arponen

Taneli Arponen on toinen Frozen Cat Productionsin perustajista ja elokuvaprojekti Roudan johtohahmoista. Hän harrastaa mm. musiikkia, tietokoneita ja tietenkin harrastelijaelokuvia. Roudassa Taneli toimii ennenkaikkea ohjaajana, mutta myös elokuvan leikkaajana, erikoistehostenikkarina, äänisuunnittelijana/musiikintekijänä ja yleisenä jokapaikanhöylänä.

Omien sanojensa mukaan Taneli on omistautuva, mielikuvituksellinen ja itsepäinen.
Muiden ihmisten sanojen mukaan Taneli taas on päästään vialla...  Mikä tottakai pitää paikkansa.

Taneli Arponen

Markus Tolvanen

Markus Tolvanen on toinen Frozen Cat Productionsin perustajista. Syntynyt hän on 190390. Harrastuksikseen hän lukee muun muasssa New school –laskettelun, säännöllisen epäsäännöllisen salilla käynnin, moottoripyöräilyn ja roolipelaamisen. Ikäväkseen hän myös säätää aivan liikaa tietokoneella, joka vie aikaa kaikelta järkevältä.

Hän vastaa pääasiallisesti Roudan käsikirjoituksesta ja eräästä roolista, on lavastuksessa metallipuolella ja muuten vain jokamiesjantunen/organisaattori.

Make

Seija Gröhn

Seija Gröhn on 1990 syntynyt juukalainen lukiolaistyttö, jolta löytyy lahjakkuutta vaikka muille jakaa. Hän on hyvin sosiaalinen ja tulee helposti toimeen monenlaisten ihmisten kanssa.

Seija pitää paitsi hyvästä ruoasta, myös moniulotteisesta suomalaisesta luonnosta. Hänen sydäntään lähellä monista harrastuksistaan ovat erityisesti käsityöt ja näytteleminen.
Näytellyt Seija on jo kuusivuotiaasta asti Vuokonjärven kesäteatterissa, ja kymmenen teatterikesän jälkeen taidot ovat karttuneet jo melkoisiin mittoihin. Elokuvassa Routa Seijan roolihahmo tulee olemaan aatelisneito Beniel. Seijalla on projektissa vastuuta myös puvustuksen osalta, ja roolihahmonsa asun Seija tekee alusta loppuun asti itse.

Seija Gröhn

Henri Portimo

Henri on syntynyt 11. tammikuuta 1990. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat konsolipelaaminen, kitaransoitto ja lenkkeily. Musiikkimaku Henrillä liikkuu pimeän Pohjolan blackmetallista Välimeren Powermetalliin, vaikka musamaku ei niihin rajoitukaan. Yleensä Henri on melko hiljainen tyyppi (jotkut sanovat masentuneen näköiseksi), mutta jos hän saa oikeanlaisia "virikkeitä", ääntä kyllä lähtee.

Elokuvaprojekti Roudassa Henri esittää tarinan päähenkilöä, Themalia.

Henri Portimo

Timo Koponen

Timo Koponen on aktiivinen nuori mies, jonka harrastuksiin kuuluu mm. lumilautailu ja nyrkkeily. Hän on kotonaan sekä kaupungin vilkkaassa yöelämässä että leirinuotioilla erästelemässä.

Timo Koponen valittiin Routa-elokuvaan näyttelemään Thomlundia aiemman rooliin valitun näyttelijän kadottua teille tietämättömille.

Timo Koponen